keskiviikko 30. lokakuuta 2019
5. Posterinäyttely
4. Edustajien tapaaminen ja some-materiaalia
Pidimme tapaamisen Forssan Suuppareiden puheenjohtajan, tiedotusvastaavan ja toimistotyöntekijän kanssa.
Sosiaalinen media
Edustusjoukkueilla sekä junioreilla on omat some-tilinsä, niin Instagramissa kuin Facebookissa. Somen suhteen ollut ongelmia, joten he ottavat mielellään vastaan ehdotuksia julkaisujen pohjaksi. Heillä on tähtäimessä some-kanavien siivoaminen ja uudelleen profilointi. Merkintä #Fosusins1993 halutaan ottaa seuran käyttöön, jotta myös muiden käyttäjien seuraan liittyvät julkaisut löytyvät niitä etsiville.
Seuralla tekee yhteistyötä Forssan lehden kanssa, mutta on valmis "nykyaikaistamaan" mainontaansa suuremman tavoittavuuden vuoksi. Seuralla on nyt kaksi uutta some-vastaavaa, jotka myös toivovat konkreettista materiaalia, kuten somen vuosikelloa.
Lamminpää koosti hyvän ottelu-raportin keskeiset asiat:
Ulkoasu
Sisältö
Myös paranneltu versio somekäytön vuosikellosta on luotu.
Vuosikello on jaettu kolmelle kaudelle, on-season, off-season ja pre-season. On-season kaudella tammi- - huhtikuussa julkaisupohjista käytössä olisi kauden avaus, syntymäpäivät, voitot/häviöt ja pelipäivät. Off-season kaudella julkaistaisiin materiaalia treeneistä, syntymäpäivistä ja paikallisista tapahtumista. Pre-seson kaudella voitaisiin tehdä pelaajaesittelyjä, haastatteluja tulevan kauden tunnelmista ja syntymäpäivä -julkaisuja.
Seuralla tekee yhteistyötä Forssan lehden kanssa, mutta on valmis "nykyaikaistamaan" mainontaansa suuremman tavoittavuuden vuoksi. Seuralla on nyt kaksi uutta some-vastaavaa, jotka myös toivovat konkreettista materiaalia, kuten somen vuosikelloa.
Lamminpää koosti hyvän ottelu-raportin keskeiset asiat:
Ulkoasu
- FoSu:n teemavärit joka julkaisuun (jos julkaisu on esim. jaettu lehtiartikkeli, käytetään emojeja värittämään julkaisun teksti FoSu:n väreihin)
- Teemavärien rinnastaminen emojeihin (myös lajiin liittyvien emojien käyttö)
- Sama pohja samantyylisiin julkaisuihin
Sisältö
- Selkeät kappaleet
- Ei liikaa tekstiä
- Lyhyt ja informoiva
- Emojit väreineen
- Tekstiä tehostavat emojit (liekit, peukut jne.)
- Värittävät emojit (mm. siniset ja valkoiset neliöt)
- ”Click bait”, eli houkutus lukijalle, mitä kautta hänet ohjataan FoSu:n sivuille
- Mitä tapahtui pelaajalle x toisessa erässä, klikkaa linkkiä selvittääksesi…
- Lue lisää ottelusta täällä…
- Vaihtopenkin tarinoita luettavissa verkkosivuiltamme…
Myös paranneltu versio somekäytön vuosikellosta on luotu.
Iida Siili
keskiviikko 9. lokakuuta 2019
3. Suunnittelu ja ideointi
Projektipäällikkö Kivelä laati alustavan aikataulun Gantt-kaavioon ja jakoi sen teamsiin. Pyrimme etenemään sen mukaan ja muutamme suunnitelmaa tarvittaessa. Kivelä otti myös yhteyttä seurojen edustajiin jo ennen virallista tapaamista ja tiedusteli seuran tavoitteista some-toiminnan edistämisen suhteen.
Posteriryhmä
Posteriryhmä on laatinut ensimmäisen version julisteesta Turun Amk posteripohjaan. Pohjan mallia ja värejä ei saa muokata, vaan kaikilla ryhmillä tulee olla yhteneväiset julisteet kampanjoilleen. Posterin ja kamppanjamme otsikkona on esitettynä kysymys "Potkiiko some päähän?". Julisteessa on sekä seurojen että niiden sponsoreiden logot ja muutama ajatus vetoa ja pitoa -hankkeesta, joka tutkii ja kehittää urheiluseurojen roolia osana Forssan seudun veto-ja pitovoimatekijänä.
Ydinasioiksi kamppanjasta on nostettu urheiluseuran vapaaehtoistyön organisointi, forssan urheilutoiminnan tukeminen ja kaikenikäisten tuominen seuran toimintaan.
Esitysryhmä
Esitysryhmä on alkanut pohjustaa ajatusta some-käytön vuosikellosta, jossa on ideoita jokaiselle kuukaudelle, millaiset postaukset eri somekanavissa ovat kannattavia ja kiinnittävät seuraajien huomion. Päivityksissä on otettava huomioon seurojen pelikauden ja treenikauden erot ja pyrittävä luomaan somesisältöä myös silloin, kun pelikausi ei ole aktiivisimmillaan.
Posteriryhmä
Posteriryhmä on laatinut ensimmäisen version julisteesta Turun Amk posteripohjaan. Pohjan mallia ja värejä ei saa muokata, vaan kaikilla ryhmillä tulee olla yhteneväiset julisteet kampanjoilleen. Posterin ja kamppanjamme otsikkona on esitettynä kysymys "Potkiiko some päähän?". Julisteessa on sekä seurojen että niiden sponsoreiden logot ja muutama ajatus vetoa ja pitoa -hankkeesta, joka tutkii ja kehittää urheiluseurojen roolia osana Forssan seudun veto-ja pitovoimatekijänä.
Ydinasioiksi kamppanjasta on nostettu urheiluseuran vapaaehtoistyön organisointi, forssan urheilutoiminnan tukeminen ja kaikenikäisten tuominen seuran toimintaan.
Esitysryhmä
Esimerkkipohja vuosikellolle |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)